Rikosten torjunnasta keskustellaan Tampereella EU:n huipputapaamisessa

Suomessa järjestetään maamme EU-puheenjohtajakaudella ensi vuoden loppupuoliskolla kaksi huippukokousta. Ylimääräinen kokous pidetään lokakuun puolivälissä Tampereella, ja sen aiheena on yhteistyö rikollisuuden torjunnassa, huumeiden vastaisessa kamppailussa ja maahanmuuttoasioissa.

Tämä kuvio alkaa vaikuttaa yhä todennäköisemmältä EU:n epävirallisessa huippukokouksessa Itävallan Pörtschachissa pidetyn keskustelun perusteella. Suomi ilmoitti kokouksessa olevansa valmis ylimääräiseen kokoukseen, jos sellaista halutaan. Kokous päättyi täään. Suomesta mukana olivat presidentti Martti Ahtisaari ja pääministeri Paavo Lipponen.

Jo alunperin on valmistauduttu siihen, että Suomen puheenjohtajakaudella järjestetään kaksi huippukokousta. Tähän asti on arveltu, että ylimääräistä kokousta tarvitaan Agenda 2000 -uudistusohjelman lopulliseen ratkaisemiseen. Suomalaisten kannalta oli kuitenkin suuri helpotus, kun Saksan tuleva liittokansleri Gerhard Schröder sitoutui puheenvuorossaan siihen, että tulevalla Saksan puheenjohtajakaudella pitäisi päästä ratkaisuun Agendan keskeisissä poliittisissa kysymyksissä.

EU:n komission puheenjohtaja Jacques Santer kertoi tänään olevansa tyytyväinen siitä, että hänen alkuperäinen ehdotuksensa on saanut myönteistä palautetta. Pörtschachissa ylimääräisen huippukokouksen toi esille Espanjan pääministeri Jose Maria Aznar.

Sekään ei ole poissuljettu, että Suomen kaudella järjestettäisiin jopa kolme huippukokousta. Näin voi käydä, jos Kölnissä kesäkuussa järjestettävässä säännönmukaisessa huippukokouksessa ei päästä ratkaisuun Euroopan komission tulevan puheenjohtajan nimestä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat