Rikollisuus ei huoleta suomalaisia aiempaa enempää

Huumeiden käyttö ja myynti sekä seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu eivät huolestuta ihmisiä enää yhtä paljon kuin ennen. Sen sijaan alaikäisten juopottelua pidetään entistä vakavampana ongelmana.

Yli puolet suomalaisista katsoo, ettei rikollisuus ole maassamme kovin vakava ongelma. Erittäin tai melko vakavana sitä piti viime vuonna tehdyssä poliisibarometrissä 29 prosenttia vastaajista.

Huolestuneisuus ei ole kasvanut aiemmista vuosista. Esimerkiksi huumeiden käyttö ja myynti sekä seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu eivät huolestuttaneet ihmisiä enää yhtä paljon kuin ennen. Sen sijaan alaikäisten juopottelua pidettiin entistä vakavampana ongelmana ja juopuneisiin julkisilla paikoilla suhtauduttiin tiukemmin.

Turvallisuutta parantavista toimista tärkeimpänä pidettiin vaikuttamista nuorten huumeiden käyttöä koskeviin asenteisiin.

Sisäministeriön poliisibarometriä varten haastateltiin noin tuhatta yli 15-vuotiasta viime vuoden marras-joulukuussa. Vastaavanlaisia tutkimuksia on tehty aiemmin vuonna 2001 ja 1999.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat