Rikollisjärjestöjen kriminalisointi luvassa

Kaikki EU-maat sitoutuvat tekemään rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta rikoksen. Asiasta on määrä päättää ensi viikon torstaina EU-maiden oikeus- ja sisäministerineuvostossa.

Päätös merkitsee, että kukin maa säätää oman lakinsa asiasta omien olosuhteidensa mukaan, sillä rikos- ja poliisiasioista EU ei voi tehdä maita sitovia direktiivejä.

Suomessa lakia ei ole vielä luonnosteltu. Ensin on päätettävä, miten määritellään rikollisjärjestö ja mikä katsotaan toimintaan osallistumiseksi. Suomessa laki halutaan ulottaa koskemaan rikollisten moottoripyöräjengien toimintaa.

Pikkurikollisuutta ei laki tule koskemaan. EU-maat ovat jo sopineet, että kriminalisointi koskee vain rikoksia, joista voi tuomita vähintään neljän vuoden vankeusrangaistuksia. Tarkoitus ei ole siten tehdä rikolliseksi osallistumista esimerkiksi radikaalien eläinoikeusaktivistien toimintaan, vaan torjua järjestäytynyttä rikollisuutta, kuten huume- tai asekauppaa.

Saksan oikeusministeri Edward Schmidt-Jortzigin Suomen-vierailulla tällä viikolla sovittiin, että oikeusministeriö lähettää virkamiehen perehtymään saksalaiseen lainsäädäntöön tällä alalla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat