Rikoksia selviää yhä vähemmän

Rikoksia jää koko maassa selvittämättä yhä enemmän.

Koko maassa poliisi selvittää noin 60 prosenttia rikoksista ja osassa kunnista rikoksista selviää alle puolet. Alaspäin on menty jo vuosikausia. Lisäksi rikosten selviämisprosentti vaihtelee rajusti paikkakunnittain. Vielä parikymmentä vuotta sitten rikoksista selvisi noin 80 prosenttia koko maassa.

-Törkeimpien rikosten puolella selvitysprosentit eivät ole laskeneet. Mutta esimerkiksi omaisuusrikoksissa selvitysprosentit ovat laskeneet romahdusmaisesti. Omaisuusrikosten määrä on myös lisääntynyt, sanoo rikosylikomisario Esko Peltola Helsingin poliisista.

Kymmenestä suurimmasta kaupungista heikoin tilanne on Oulussa, jossa Tilastokeskuksen laatiman tilaston mukaan rikoslakiin kuuluvista rikoksista selvisi viime vuonna vain 40 prosenttia.
-Meillä selvitettävistä rikoksista 73 prosenttia on omaisuusrikoksia. Oulussa on erityisesti automurtoja ja luvattomia käyttöönottoja runsaasti. Omaisuusrikoksista jää koko maassa eniten selvittämättä, sanoo apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta Oulun poliisista.

Rikostutkinnassa miesvajausta

Oulussa on myös ollut vaikeuksia saada poliiseja rikostutkintaan. Järjestyspuolelle on tulijoita, mutta rikostutkinnassa on esimerkiksi Oulussa seitsemän avointa paikkaa.
-Nuoret poliisit haluavat yleensä työhön, jossa on toimintaa. Lisäksi vuorotyöstä saa parempaa palkkaa kuin tutkintatehtävistä päivävuoroissa, kertoo Karnaranta. Tutkintatehtävissä työskenteleminen kiinnostaa ehkä varttuneempia poliiseja enemmän. Tilanne näyttää parantuvan Oulussa. Tutkinnassa olevia avoimia paikkoja on jo kyselty ja autoihin kohdistuvien rikosten torjuntaan on panostettu.

-Automurtoja ja luvattomien käyttöönottojen torjuntaan on perustettu oma ryhmä. Olemme lisänneet vangitsemisvaatimusten määrää ja muutenkin käyttäneet enemmän vapauteen kohdistuvia pakkokeinoja. -Viime vuoden heinäkuussa automurtoja tehtiin 330 kappaletta ja tämän vuoden heinäkuussa 99 kappaletta. Voit kuvitella kuinka hyvältä tuntui, kun näimme tämän kehityksen tilastoista. Automurtoja tehtiin vajaa kolmasosa edellisvuoteen verrattuna, sanoo Karnaranta.

Työryhmä selvittää syytä

Parhaaseen tulokseen kymmenestä suurimmasta kaupungista päästiin Kuopiossa, jossa rikoksista selvisi 65,2 prosenttia. Tosin Kuopiossakin on menty parissakymmenessä vuodessa reippaasti alaspäin. Oulun jälkeen heikoimmat selvitysprosentit kymmenestä suurimmasta kaupungista ovat Espoossa, Tampereella ja Helsingissä. Espoossa selviää 52,5 prosenttia, Tampereella 53,1 prosenttia ja Helsingissä 53,3 prosenttia rikoksista.

Poliisien tehtäväkirjo on laajentunut, eikä myöskään poliisien määrä ole viime vuosina olennaisesti lisääntynyt väkilukuun nähden. Myös Helsingissä tutkintapuolelle on vaikeaa saada väkeä.
-Lisäksi tutkinta-aikaa ei ole käytettävissä monta tuntia yhtä juttua kohti, kertoo Peltola.

Myös sisäministeriössä alenevat käyrät on huomattu ja parhaillaan selvitetään, mistä moinen johtuu. Sisäministeriön rikostutkintaa arvioivan hankkeen tuloksia voidaan odottaa vuoden lopussa. Työryhmän seurannassa on toistakymmentä kihlakuntaa ja syitä erilaisiin rikosten selviämisprosentteihin etsitään.

-Jutut voivat olla nykyisin vaikeampia selvitettäviä. Löytyykö enää silminnäkijöitä yhtä paljon kuin ennen. Myös ajoneuvojen määrä on lisääntynyt. Ihmisillä on myös paljon kännyköitä, joita ei ollut parikymmentä vuotta sitten. Kännyköitäkin katoaa toistakymmentätuhatta vuosittain. Selvitysprosentin lasku on monien tekijöiden summa ja mitään varmaa ei voida sanoa ennen tutkimustulosten selviämistä, arvioi ylikomisario Risto Karhunen sisäministeriön poliisiosastolta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat