Mainos

Rikkipäästöjen vähentämissopimus Venäjän kanssa loppusuoralla

Suomen ja Venäjän valmistelema kahdenkeskinen rikkipäästöjen vähentämissopimus on teknisiltä valmisteluiltaan ympäristöministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan loppusuoralla. Tarkoitus on, että sopimus voitaisiin allekirjoittaa jo presidentti Martti Ahtisaaren vierailun yhteydessä marraskuussa Moskovassa.

Haaviston arvion mukaan sopimuksen aikaansaaminen olisi merkittävä mm. Pietarin alueelta kohdistuvan rikkikuormituksen vähentämiseksi. Suomi on myös ehdottanut Venäjälle sopimusta ympäristövaikutusten arvioinnista yli rajojen vaikuttaville suurille rakennushankkeille. Tällaisina Haavisto mainitsee mm. Venäjän Suomenlahdelle suunnittelemia satamia. Tarkoitus on, että suomalaiset pääsisivät kommentoimaan venäläisten rakennushankkeistaan tekemiä yva-raportteja.
-Mahdollisuuksien mukaan tulisi vastapuolen ottaa huomioon ainakin turvallisuuteen ja ympäristökysymyksiin liittyvät kommentit, Haavisto sanoo.

Haaviston Venäjän ympäristökomitean puheenjohtajalta saaman tiedon mukaan Viron rajan tuntumassa sijaitsevan Ust-Lugan satamatyöt ovat jo alkaneet. Vaikka maassa on säädetty laki ympäristönvaikutusten arvioinnista, ei Ust-Lugasta tehtyä yva-raporttia ole Haaviston mukaan vielä esitetty edes Moskovassa saati sitten Suomessa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.