Mainos

Rikkidirektiivillä voi olla pelättyä pienemmät talousvaikutukset

Liikenneministeriö arvioi, että vuoden vaihteessa voimaan astuvan rikkidirektiivin talousvaikutukset jäävät pelättyä pienemmiksi.  

Syynä on se, että suurilla vientiyrityksillä on varustamojen kanssa pitkät sopimukset, jotka ulottuvat jopa 5 vuotta eteenpäin.

Samaan aikaan laivateknologia kehittyy niin, että rikkipäästöt minimoituvat muun muassa nesteytettyä maakaasua käyttävien laivojen ansiosta.

– Jotkut vientiyritykset ovat kertoneet, että kuljetusmaksut jopa laskevat vähän, kertoo yksikönpäällikkö Tero Jokilehto liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Esillä olevista vaihtoehdoista rikkipesurit tai rikkipitoisuudeltaan alhaisten öljypohjaisten polttoaineiden käyttö nostavat Liikenteen turvallisuusviraston Trafin laskelmien mukaan kustannuksia 1,1-3,9 prosenttia.

Sen sijaan nesteytetyn maakaasun LNG:n hinta on alhaisempi kuin öljyn. Ensin pitää kuitenkin rakentaa LNG:n tuontiterminaalit. Kaikki uudet laivat rakennetaan todennäköisesti käyttämään LNG:tä, mikä vie aikaa. 

Suuri vientiala metsäteollisuus on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että rikkidirektiivi nostaa laivakuljetusten kustannuksia merkittävästi.

– Rikkidirektiivi on iso kilpailuhaitta, sanoo Metsäteollisuus ry:n energiajohtaja Jouni Punnonen.

Etujärjestön näkemyksen mukaan valtaosa laivoista joutuu vielä pitkään käyttämään kalliimpaa polttoainetta tai teknologiaa.  


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.