Rikkaat entistä terveempiä, köyhät sairaampia

Väestöryhmien terveyserot jatkavat kasvuaan, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tänään julkaisemasta katsauksesta Kapeneeko kuilu?

Terveyserojen kaventaminen ja palveluiden tasoittaminen eri väestöryhmien välillä on kuulunut useiden ohjelmien, työryhmien ja hankkeiden tavoitelistalle, sekä ollut kahden viimeisimmän hallituksen ohjelmassa.

Hyvistä tavoitteista huolimatta terveyserot ovat kasvaneet Suomessa entisestään viimeisten 25 vuoden aikana. Erityisesti erot tuloryhmien välisissä elinajanodotteissa ovat kasvaneet nopeasti.

– Syynä terveyserojen kasvuun on, että Suomessa harjoitettu yhteiskuntapolitiikka on ollut ajoittain ristiriidassa terveyserojen kaventamisohjelman tavoitteiden kanssa. Väestön terveyteen vaikuttavat muun muassa tuloerot, köyhyys ja työttömyys. Näiden lisääntyminen on heikentänyt huonoimmassa tilanteessa olevien terveyden edellytyksiä tavalla, jota ei pystytä erillisin hankkein ja yksin sosiaali- ja terveysministeriön toimin korjaamaan, THL kirjoittaa tiedotteessaan.

Ero ylimmän ja alimman tuloviidenneksen elinajanodotteessa oli vuonna 2007 miehillä 12,5 vuotta ja naisilla 6,8 vuotta. Vuonna 2000 ero oli miehillä 9,9 vuotta ja naisilla 4,9 vuotta. Alimman tuloviidenneksen elinajanodote ei ole noussut sitten 1990-luvun alun. Muiden tuloryhmien elinajanodotteen tiedetään kasvaneen tasaisesti 1980-luvun lopulta lähtien.

Kuvat: Shutterstock

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat