Riki Sorsa: Teen vielä levyn

Lauantai on Riki Sorsalle suuri päivä. Kurkkusyövän selättänyt laulaja nousee lavalla ensimmäistä kertaa sairastumisensa jälkeen.

Riki esiintyy raittiusseura Zoomin 45-vuotisjuhlissa. Hän laulaa yhden kappaleen – Muuttohaukan.

– Odotan esiintymistä hyvin jännittävin mielin. Se on henkisesti kova juttu. Mutta jos kurkustani kuuluu vaan pihinää, niin sitten kuuluu, en ota sellaisia paineita.

– Kyse ei ole niinkään minun paluustani lavoille, haluan kantaa korteni kekoon Zoomin puolesta.

Riki kertoo, ettei hän pysty keikkailemaan kurkkunsa kanssa. Mutta kokonaan laulajan hommia hän ei ole haudannut.

– Levyn minä vielä teen. Studiossa pystyn vielä työskentelemään. Nyt pitäisi vaan löytää tuottaja, joka haluaisi tehdä levyn kanssani, Riki sanoo.

Hän työskentelee tällä hetkellä sekä syöpälähettiläänä että oman ravintolansa parissa. Syöpälähettilään työ on ollut Rikille erittäin tärkeä asia. Hän kokee, että syöpä vei häneltä laulajan ammatin, mutta antoi tilalle jotain.

– Se avasi muita ovia. Minulla on toinenkin tarkoitus tässä elämässä, Riki sanoo viitaten syöpälähettilään työhönsä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat