Riita peliohjaimesta johti tragediaan: Yhdysvalloissa 9-vuotiaan epäillään ampuneen siskoaan päähän

Yhdysvaltalaispoliisit ovat joutuneet selvittämään poikkeuksellista tragediaa, sillä 9-vuotiaan pojan epäillään riidan päätteeksi ampuneen 13-vuotiasta isosiskoaan päähän. Viikonloppuna Mississippin Monroe Countyssa tapahtuneesta kuolemantapauksesta kertoi muun muassa CNN.

Teon taustalla olisi ollut riita videopelin ohjaimesta, jota isosisko ei veljelleen suostunut antamaan.

CNN:n mukaan uhri on kuollut vammoihinsa saamastaan sairaalahoidosta huolimatta.

Poika on paikallisen seriffin mukaan ampunut siskoaan takaraivoon.

CNN:n mukaan poika sai aseen vanhempiensa makuuhuoneesta. Lasten äiti oli tapahtumahetkellä valmistelemassa lounasta.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun koskaan olen käsitellyt noin ammuttua lasta. Ja toivon että en enää käsittele koskaan uudelleen, seriffi Cecil Cantrell kertoo CNN:lle.  

Lue myös:

    Uusimmat