Mainos

Riita ojankaivuusta - mies ammuttiin Tammelassa

Tammelassa Kanta-Hämeessä tapahtui iltapäivällä ampumavälikohtaus. Poliisi sai noin klo 15 aikoihin tiedon, että miestä on ammuttu käsiaseella Uudenkyläntiellä. Uhri kuoli saamiinsa ampumavammoihin.

Poliisi tutkii ampumistapausta murhana ja kahtena murhan yrityksenä.

Poliisin mukaan kolme miestä ja ampuja olivat riitautuneet kesken viemäriojan kaivuutöiden. Vuonna 1938 syntynyt ampuja oli käskenyt työssä ollutta miestä poistumaan useaan otteeseen. Tämän jälkeen ampuja oli hakenut pienoispistoolin ja ampunut miehiä kohti useita laukauksia.

- Kun miehet lähtivät tilannetta pakoon, yhteen miestä osui, kertoo komisario Teemu Saukoniemi Kanta-Hämeen poliisilaitokselta.

Poliisi löysi myöhemmin epäillyn läheisestä talosta.

- Kiinniotto sujui rauhallisesti, sillä mies antautui poliisille ilman vastarintaa, Saukoniemi sanoo.

Poliisin mukaan ampuja on iäkkäämpi paikkakuntalainen mieshenkilö. Paikalla hälytettiin pelastuslaitoksen lisäksi useita poliisipartioita. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.