Riita Irak-rahoituksesta jatkuu USA:ssa

Yhdysvaltain Irak-joukkojen vetäytymisen aikataulu ei mennyt läpi Yhdysvaltain edustajainhuoneen äänestyksessä. Lisärahoitusta sen sijaan myönnettiin.

Yhdysvaltain kongressin ja presidentti George W. Bushin taistelu Irakin sodan rahoituksesta jatkuu edelleen. Kongressin edustajainhuone hyväksyi eilen esityksen, jonka mukaan Irakin sodan rahoitus kytketään asevoimien menestykseen.

Puolustusministeriö saisi esityksessä vain noin puolet pyytämästään rahamäärästä, noin 40 miljardia dollaria. Toinen puoli annettaisiin vasta kun sodassa olisi edistytty kongressin mielestä riittävästi.

Bush ilmoitti heti, että jos esitys läpäisee senaatin, hän käyttää veto-oikeuttaan sen kumoamiseen. Bush on pyytänyt Irakin ja Afganistanin sotiin 96 miljardia dollaria eli noin 70 miljardia euroa syyskuussa päättyvän budjettivuoden tarpeisiin.

Bush kaatoi vetollaan vain pari viikkoa sitten lain, jossa rahoitus sidottiin Irakissa olevien joukkojen vetäytymisaikatauluun. Joukkojen kotiuttamisen oli sen mukaan määrä alkaa syksyllä.

Myös ohjuskilven rahoitus laski

Bush sanoi, ettei hän voi hyväksyä "satunnaista, pala palalta tulevaa rahoitusta". - Rahoituksessa on paljon epävarmuustekijöitä, jos se tulee kahden kuukauden erissä.

Kulissien takana yritetäänkin saada aikaan jonkinlaista kompromissia Bushin ja kongressin johtohenkilöiden kesken. Joukkojen rahoitus on jumissa siihen saakka, kunnes saadaan aikaan lakiesitys, jonka sekä kongressi että presidentti voivat hyväksyä. Aikaa neuvottelijat ovat antaneet itselleen toukokuun lopun kaatuneiden muistopäivään asti.

Bush on saanut myös melkoista sapiskaa omalta puolueeltaan. Valkoisessa talossa tiistaina pidetyssä tapaamisessa republikaanipuolueen johtajat ilmaisivat presidentille syvän huolensa epäsuositusta Irakin sodasta ja sen vaikutuksesta puolueen kannatukseen seuraavissa vaaleissa.

Kongressi on leikannut myös muuta puolustusrahoitusta. Kongressin komitea päätti keskiviikkona, että ohjuskilpihankkeen rahoitusta supistetaan. Pentagon oli pyytänyt 310 miljoonaa dollaria, mutta sai vain 160 miljoonaa. Komitean mukaan Yhdysvaltain pitäisi saada koko Naton suostumus ennen kuin rahoitus voidaan hyväksyä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat