Riistanhoitopiiri toivoo luonnossa liikkujilta varovaisuutta

Kevät villitsee niin ihmiset kuin eläimetkin. Luonnossa liikkuvan ihmisen tulee kuitenkin jättää eläimet rauhaan, erityisesti näin keväällä, neuvoo Uudenmaan riistanhoitopiiri.

Ihmisten tulisi liikkua luonnossa keväällä ja alkukesällä erityisen varovasti. Eläinten lisääntymisaikana tulisi käyttää teitä ja polkuja sekä pitää koirat kiinni. Uudenmaan riistanhoitopiiri muistuttaa myös siitä, että hylätyiltä näyttävät poikaset ovat hyvin harvoin orpoja.

Riistanhoitopiirin mukaan esimerkiksi hirvi tai peura jättää pienen vasansa joutuessaan pakenemaan lähestyvää ihmistä. Linnut puolestaan yrittävät vetää huomion itseensä ja johdattaa tällä tavalla tunkeilijan pois poikasten luota. Eläinten poikaset ovat harvoin hylättyjä ja ihmisen tulisi jättää ne rauhaan ja poistua vähin äänin paikalta.

Riistanhoitopiiri muistuttaa myös, ettei eläimiin saa koskea. Jotkin eläimet saattavat jopa hylätä jälkikasvunsa, mikäli poikasiin on tarttunut ihmisen hajua. Erityisen haitallista on lintujen lisääntymisalueilla liikkuminen. Pesärosvot, kuten esimerkiksi varikset, saavat tilaisuuden tyhjentää pesän rauhassa sen jälkeen, kun ihminen tai koira on ajanut emolinnun pakosalle.

Lait kieltävät ottamasta luonnonvaraista eläintä elätiksi. Sairaan tai loukkaantuneen eläimen voi hoitaa kuntoon, mutta toipunut eläin on päästettävä vapaaksi.

Lue myös:

    Uusimmat