Riistalaskenta helpottuu satellittipaikannuksen avulla

Riistalaskentaan on kehitetty uusi satelliittipaikannukseen perustuva menetelmä joka parantaa huomattavasti laskentatarkkuutta. Satelliittisovellutuksen avulla voidaan riista laskea jopa pään tarkkuudella.

Uusi menetelmä on kehitetty erityisesti hirvilaskentaan, mutta sitä voidaan käyttää myös pienempien eläinten laskentaan.

Liperiläisyrityksen kehittämä uusi lentolaskentamenetelmä tuo lisää luotettavuutta riistalaskentaan. Järjestelmä toimii siten, että helikopterissa tai lentokoneessa on satelliittipaikannin joka määrittää sijainnin parin sekunnin välein.

Havaintojen tekijän sylimikro ja karttajärjestelmä ovat puolestaan yhteydessä satelliiittipaikantimeen. Jokainen havaittu eläin merkitään omalla koodilla ja sijainti näkyy kartalta jo lennon aikana. Järjestelmä kertoo tarkasti myös lennetyn reitin, joten samoja eläimiä ei lasketa kahteen kertaan.

Järjestelmän kehittäjät uskovat, että reittisuunnittelulla koko Suomen hirvi- ja suurpetokanta voidaan laskea jopa pään tarkkuudella.

Satelliittipaikannus tuo mukanaan myös muita mahdollisuuksia. Samalla periaatteella voidaan paikantaa esimerkiksi avovesiltä hukkuneita tai uponneita esineitä.
(MTV3/Keimo Lehtiniemi)

Lue myös:

    Uusimmat