Riihimäen henkirikos: Henriksson pyytää selvitystä vankilaturvallisuudesta

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on pyytänyt selvitystä Rikosseuraamuslaitokselta Riihimäen vankilassa tapahtuneesta henkirikoksesta.

Noin 50-vuotias mies surmattiin eilen vankilan keittiössä. Teosta on epäiltynä neljä 30-40-vuotiasta miestä.

– Suhtaudun tapahtuneeseen hyvin vakavasti ja haluan selvittää asian juurta jaksain myös vankilatoiminnan valvonnan näkökulmasta, Henriksson sanoo. 

Henrikssonin mielestä on ehdottoman tärkeää selvittää, millä toimintatavoilla vankilaturvallisuutta voisi kehittää.

Hän korostaa, ettei vankiloiden sisäisestä tai ulkoisesta turvallisuudesta voi tinkiä valtiontalouden säästöjen takia.

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan selvitystyö Riihimäen vankilassa on jo aloitettu. Alustavien tietojen mukaan tapahtumia ei olisi voinut estää esimerkiksi henkilökunnan toiminnalla.

– Riihimäen vankila on yksi Suomen tarkimmin valvotuista yksiköistä. Vankiaines on sellaista, ettei mistään kevyen luokan vankilasta ole kysymys, sanoo Risen viestintäpäällikkö Usko Määttä.

Määtän mukaan vankilassa on lisäksi järjestetty aamulla tiedotustilaisuus henkilökunnalle ja päiväjärjestyksen muuttamista on jo alettu miettiä.

– Esimerkiksi sitä on mietitty, missä järjestyksessä vankiosastot ulkoilevat ja ruokailevat, Määttä sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat