Riian vanhassa kaupungissa räjähdyksiä

Ainakin kolme ihmistä loukkaantui vakavasti eilen kahdessa räjähdyksessä Latvian pääkaupungin Riian vanhassa kaupungissa. Viime vuosina Riiassa on räjähtänyt useita pommeja, joiden asettajiksi on epäilty mafiaa tai rikollisjengejä.

Kahdessa räjähdyksessä on loukkaantunut ainakin 24 ihmistä. Räjähdykset sattuivat iltapäivällä Riian keskustassa sijaitsevassa Centrs-valintamyymälässä. Poliisin mukaan kyseessä oli pommi-isku.

Latvian hallitus on ilmoittanut kokoontuvansa hätäistuntoon. Vielä eilen ei osattu sanoa, mikä oli pommi-iskun motiivi. Kukaan ei myöskään ilmoittanut olevansa vastuussa iskusta.

Ensimmäinen räjähdys tapahtui myymälän säilytyslokeroiden luona noin puoli kuudelta paikallista aikaa. Toinen räjähdys sattui 10-15 metrin päässä ensimmäisestä räjähdyspaikasta kymmenisen minuuttia ensimmäisen räjähdyksen jälkeen. Molemmat räjähdykset olivat voimakkaita. Myymälässä oli tapahtumahetkellä paljon asiakkaita.

Latvian poliisi aloitti välittömästi rikostutkimukset tapahtuneen johdosta. Tekotavan perusteella poliisi uskoo, että iskun tekijät halusivat haavoittaa pommeilla mahdollisimman monta ihmistä. Iskun kohteeksi joutunut kauppa kuuluu norjalaiseen Rimi-ketjuun, myös kiinteistö oli norjalaisomistuksessa. Tavarataloketju ei ollut saanut pommiuhkauksia ennen torstaista iskua.

(MTV3-STT-BNS-AP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat