Rihannan isä heitettiin ulos gaalasta – juominen lähti käsistä

Laulaja Rihannan isä joutui ulos tilaisuudesta ennen kuin hän ehti edes nähdä tytärtään.

Rihanna loisti viime viikolla Los Angelesissa järjestetyssä Diamond Ball -hyväntekeväisyystapahtumassa. Tähden upea olemus ei antanut mitään merkkiä siitä, mitä ennen gaalan alkua oli tapahtunut.

Rihannan isä Ronald oli poseerannut Rihannan Monica-äidin kanssa punaisella matolla, mutta yllättäen itse tilaisuudessa miestä ei enää nähty. Daily Mail uutisoi, että Rihannan isä oli heitetty ulos tapahtumasta. Syy tähän oli miehen päihtyminen.

– Otin parit tuplat ja satuin kompastumaan tuoliin. Olin poseerannut punaisella matolla ja jutellut monien tähtien kanssa. Sitten joku oli jättänyt tuolin keskelle kulkuväylää ja kaaduin. Näin miten Monica katsoi minua ja ei mennyt kuin muutama minuutti, niin turvamiehet tulivat luokseni. He sanoivat vievänsä minut kotiin.

– Yritin sanoa, että en ole vielä edes tavannut tytärtäni, mutta sillä ei kuulemma ollut väliä.

Ronald epäilee Rihannan äidin hälyttäneen turvamiehet paikalle. Kotiin päästyään Ronald ei suinkaan sulkenut korkkia.

– Kotiin päästyäni otin vielä parit juomat ja menin nukkumaan.

– Totta kai minua harmittaa, että ilta päättyi niin. Ei olisi pitänyt ottaa juomia, sillä olisin halunnut nähdä hänet. Rihanna on varmasti vihainen, tosin en tiedä, sillä en ole jutellut hänen kanssaan.

Ronald kertoo tarttuneensa pulloon sen takia, että häntä harmitti, ettei kaikkia hänen lapsiaan oltu kutsuttu tilaisuuteen. Ronald on taistellut alkoholinkäyttönsä suhteen jo pitkään.

Isän ongelmat ovat olleet kova paikka Rihannalle. Esimerkiksi kuusi vuotta sitten Ronald heitettiin ulos tähden kiertuebussista alkoholinkäyttönsä takia.

Myöhemmin Rihanna katkaisikin välinsä isäänsä ja pakotti hänet katkolle, mutta nykyään he ovat jo sopineet asiat. Rihannan Ronald-isä ja Monica-äiti erosivat laulajan ollessa 14-vuotias. 

Lue myös:

    Uusimmat