Rihanna voitti oikeustaistelun vaateketjua vastaan

Laulajan kasvot komeilivat ilman hänen lupaansa Topshop-kauppaketjun t-paidassa. 

Rihanna voitti brittiläisen valmisvaateketju Topshopin oikeudenkäynnissä, kertoo BBC. Lopullinen tuomio kaksi vuotta jatkuneeseen annettiin torstaina.

Laulaja haastoi yrityksen emoyhtiön Arcadian oikeuteen, sillä firma painatti ja myi t-paitoja, joissa oli Rihannan kuva. Yritys ei ollut kysynyt paitoihin lupaa.

Paidan printin kuva oli peräisin Rihannan videokuvauksista vuodelta 2011. Katso kuva paidasta BBC:n sivuilta. 

Rihanna vaati vuonna 2013 alkaneessa oikeusprosessissa yhtiöltä 5 miljoonan dollarin korvauksia. Tuolloin oikeus katsoi, että ostajia oli huijattu ostamaan paita ajatellen, että Rihanna on hyväksynyt sen.

Tämä puolestaan johtui siitä, että Rihanna oli aiemmin tehnyt yhteistyötä Topshopin kanssa, ja tuolloin oli myös myyty esimerkiksi t-paitoja hänen kasvokuvallaan. 

Tuomion mukaan paita tuhosi Rihannan mainetta ja julkisuuskuvaa.

Topshopin edustajat puolustautuivat vetoamalla siihen, että paita kuului heidän mielestään niin sanottujen mukailtujen julkkispaitojen joukkoon. Tällaisia paitoja painetaan esimerkiksi Elvis Presleyn ja Jimi Hendrixin kaltaisista tähdistä.

Oikeuden mukaan näissä tapauksissa kuluttaja ei kuitenkaan voi erehtyä luulemaan, että kyseisillä henkilöillä olisi mitään tekemistä myytyjen tuotteiden kanssa.

Topshop valitti vuoden 2013 tuomiosta, mutta nyt valitus hylättiin oikeudessa ja Rihanna voitti oikeudenkäynnin. Lopullinen tuomio annettiin torstaina.

Kyseessä on BBC:n mukaan ensimmäinen kerta kun vastaavanlainen haaste voittaa oikeudessa. 

Lue myös:

    Uusimmat