Rihanna kohutusta pahoinpitelystä: En halunnut sääliä

Poppari Rihanna, 23, kertoi nostaneensa suojamuurit pystyyn pahoinpitelykohun keskellä. – En halunnut, että ihmiset näkevät minun itkevän, hän kertoi.

Aiemmin tänä vuonna laulajatar Rihanna höllensi ex-poikaystävänsä Chris Brownin lähestymiskieltoa. Oikeus määräsi Chris Brownille lähestymiskiellon pahoinpitelykohun jälkeen vuonna 2009.

Rihanna kommentoi asiaa tuoreessa Rolling Stonen haastattelussa.

– Tämä oli minun päätöksi. Se ei tarkoita sitä, että sopisimme tai puhuisimme enää koskaan. Se vain tarkoittaa, etten halua vastustaa oikeuden päätöstä, Rihanna kertoi.

Punatukkainen kaunotar kertoo, ettei ole kuullut Chris Brownista pitkiin aikoihin.

– Meidän ei tarvitse enää ikinä puhua elämämme aikana. En vain halunnut vaikeuttaa hänen uraansa. Se, mitä hän teki, oli henkilökohtainen asia. Sillä ei ollut mitään tekemistä hänen uransa kanssa. Jos hänen pitäisi olla 30 metrin päässä minusta, hän ei voisi esiintyä palkintogaaloissa – se olisi hankalaa hänelle, Rihanna puolustelee päätöstä.

Rihanna sanoo, että hän koki valtavan myllerryksen pahoinpitelykohun aikana henkisesti.

– Minulla oli todella kovat suojamuurit. En halunnut, että ihmiset näkevät minun itkevän. En halunnut ihmisten sääliä. Olin hyvin haavoittuvainen, mutta en halunnut näyttää sitä muille. Halusin vain näyttää, että olen ihan ok ja olen kova. Esitin, kunnes se tuntui aidolta.

MTV3/Helmi

Lähde: Rollingstone.com

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat