"Riemukas, ainutlaatuinen ja järisyttävä hetki"

”Riemukas, ainutlaatuinen ja järisyttävä hetki”

- Itäsaksalaiset voivat matkustaa Saksojen välillä kaikilta rajanylityspaikoilta. Päätös on voimassa toistaiseksi kunnes uusi matkustussäädös on laadittu.

Tämä DDR:n valtapuolueen SED:n keskeisen vaikuttajan Günter Schabowskin lausahdus tiedotusministeriön perinteisessä iltainfossa marraskuun yhdeksäntenä, 20 vuotta sitten, sai aikaan pientä supinaa satapäisessä toimittajajoukossa.

Lause tuli keskellä Shabowskin jo tuttua, ja varsin perinteistä poliittista kiemurtelua itäsaksalaisten hyvistä mahdollisuuksista matkustaa virallisilla matkustusasiakirjoilla minne tahansa. Pari päivää aiemmin hallitus oli tehnyt ehdotuksen uudesta matkustuslaista, joka sallisi itäsaksalaisille 30 päivän matkustusoikeuden, mutta vasta valtavan hakubyrokratian jälkeen. Schabowski keräsi paperinsa eikä enää jäänyt vastaamaan lisäkysymyksiin.

- Mitähän tuo nyt muka tarkoitti - kaikilta rajanylityspaikoilta, ihmettelimme useiden toimittajien kanssa poistuessamme Itä-Berliinin iltaan ja kohti hotellia.

Vastaus alkoi selvitä parin kolmen tunnin kuluttua. Olin uppoutunut seuraavan päivän uutisjutun haastattelujen purkamiseen, kun tv-kuvaaja Harri Järvinen hakkasi hotellihuoneen ovea.

- Avaa heti TV! Muurilla on tuhansia ihmisiä! Nyt mennään, nuo kuvat tulevat Bornholmer Strasselta, se on ihan vieressä!

Viesti muurin aukeamisesta levisi kulovalkeana Berliinissä, idässä ja lännessä. TV:n myöhäisuutisten jutun innoittamana itäberliiniläiset ryntäsivät rajanylityspaikoille, Bornholmer Strassen ylityspaikalla tuhannet ihmiset huusivat rytmikkäästi:

- Muuri auki, muuri auki!

Muurin erottamat sukulaiset soittivat toisilleen ja sopivat tapaamisia rajanylityspaikoille.

Kiirehdimme kuvaajani kanssa puolijuoksua Bornholmer Strassen sillalle. Autojen jatkuva torventoitotus kuului satojen metrien päähän. Normaalisti täysin ilmeettömät rajavartijat viittoilivat nyt hymyillen autoja jonoon "Böse Brücke" -sillalle, Länsi-Berliiniin pääsi tänä yönä vierailulle pelkällä henkilötodistuksella. Kaikilta ei kysytty sitäkään, autojen ja jalankulkijoiden vyöry kaikilla raja-asemilla oli valtava. Rajan ylittäjät riemuitsivat, Berliinin jakava muuri oli auki ensimmäistä kertaa 28 vuoden jälkeen. Suurin osa nuorista itäberliiniläisistä ei koskaan ollut vieraillut kaupungin länsiosassa.

- Elämäni ihanin hetki, minulla on lännessä sukulaisia, nuori nainen kyynelehti Trabantin etupenkillä.

- Muuri on auki! -huuto vauhditti autoletkaa idästä länteen. Rajanylittäjät antoivat paikalla oleville toimittajille haastatteluja hiljalleen kohti ylityspaikkaa matelevista autojen ikkunoista, useimmat halusivat vain kokea tunteen vapaudesta päästä ensimmäistä kertaa idästä länteen ja nähdä miltä kaupunki muurin takana näytti.

Miltä tuntui - tuota kysyivät ystävät ja työkaverit niin muurin murtuessa kuin monasti jälkeenpäin, myös nyt, 20 vuotta myöhemmin. Tuntuihan se - järisyttävältä, historialliselta, ainutkertaiselta, riemukkaalta!

Koko kesän ja syksyn olimme raportoineet itäsaksalaisten tulvasta Tshekkoslovakian ja Unkarin kautta länteen, jatkuvasti voimistuvista mielenosoituksista Leipzigissa ja Itä-Berliinissä, haastatelleet yhä rohkeammaksi käyneitä opposition äänitorvia.

Itä-Berliinin kivihiilen ja kaksitahtisten pakokaasujen katkuisessa ilmassa kyti syys- ja lokakuussa voimakkaana Puolaa ja koko keskistä Itä-Eurooppaa ravistellut muutoksen vaatimus. Jotain oli tapahduttava myös Itä-Saksassa, kysymys oli vain siitä kuinka pitkään DDR:n voimaton hallitus ja valtapuolue SED pystyisivät pyristelemään Euroopan läpi puhaltanutta muutostuulta vastaan.

Lopullista totuutta ei ole siitäkään, ylittikö Schabowski valtuutensa sanoessaan tiedotustilaisuudessa, että DDR:n rajanylityspaikat ovat auki. Tai siitä, kuka lopulta teki päätöksen muurin avaamisesta kaupunkilaisten osoittaessa mieltään Bornholmer Strassen raja-asemalla. DDR:n toimintakyvyttömän ja heikon johdon ainoa mahdollisuus oli taipua omien kansalaistensa edessä.

Kylmän sodan näkyvin muistomerkki, Berliinin muuri revittiin alas lopulta ennätysajassa. Minusta se oli anteeksiantamaton virhe. Muurien rajaamaa aluetta olisi pitänyt jättää Berliinin ydinkeskustaan satojen metrien pituinen alue - muistomerkkinä kylmän sodan mielettömyydestä keskellä Eurooppaa ja sen vaatimista tuhansista, viattomista uhreista.