Mainos

Revontulia saatetaan nähdä koko maassa

Revontulia saatetaan nähdä tänään ja huomenna Etelä-Suomessa asti.

- Viime yönä on havaittu, että auringon pinnalta on lähtenyt purkaus, jonka seurauksena maan lähelle eli lähiavaruuteen on tullut tällaisia energeettisiä hiukkasia. Ensi yönä tosiaan on mahdollisuus nähdä revontulia erityisesti Lapissa ja Keski-Suomessa, mutta mahdollisesti myös Etelä-Suomessa, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Kirsti Kauristie.

Revontulia ei ole viime vuosina juurikaan näkynyt.

- Aurinko on ollut hyvin hiljainen vuoden 2007 tienoilla ja muutaman vuoden vielä sen jälkeen. Auringonpilkkumaksimi oli viime vuonna, ja yleensä sen aikaan tämä aktiivisuus lisääntyy ja muutama vuosi sen jälkeen. Todennäköisyys rervontulien näkymiselle on seuraavien vuosien aikana koholla.

Auringosta lähtevät purkaukset ns. magneettiset myrskyt saattavat aika ajoin häiritä esimerkiksi satelliittien toimintaa.

Vastavanlaisia purkauksia on kahdenkymmenen viime vuoden aikana ollut noin parikymmentä.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja