Reuters: Afganistanin joukoille enemmän vastuuta

Afganistanin joukoille kaavaillaan entistä suurempaa vastuuta maan turvallisuudesta.

Maan omille joukoille halutaan siirtää päävastuu turvallisuudesta joissakin maakunnissa jo ensi vuoden alkupuoleen mennessä. Samalla ulkomaisten Isaf-joukkojen roolin on tarkoitus vähitellen pienetä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan asiasta kerrotaan Afganistanin tulevaisuutta käsittelevän julkilausuman luonnoksessa. Julkilausuma on tarkoitus julkaista Lontoon kansainvälisessä konferenssissa ensi viikolla.

Konferenssissa on määrä luoda alustava suunnitelma, jonka pohjalta vastuu Afganistanin turvallisuudesta luovutetaan afgaanijoukoille. Prosessi on tarkoitus aloittaa jo tänä vuonna.

Julkilausumassa painotetaan pyrkimyksiä saada talebanit luopumaan aseistaan. Tämän edesauttamiseksi Afganistanin halutaan luovan yhteyksiä taistelijoihin.

Lisäksi kansainväliset lahjoittajat sitoutuvat ohjaamaan aiempaa suuremman osan avustuksista Afganistanin hallituksen kautta. Maalle luvataan myös velkahelpotuksia.

Parlamenttivaalit siirtyvät syksyyn

Afganistanin vaalikomissio ilmoitti tänään siirtävänsä keväälle kaavaillut parlamenttivaalit syksyyn. Alun perin vaalit piti järjestää toukokuussa Afganistanin perustuslain mukaisesti. Nyt uusi ajankohta on syyskuun 18. päivä.

Vaalikomission edustajan Fazel Ahmad Manawin mukaan vaaleja lykätään, koska varat niiden järjestämiseen eivät riitä.

- Kansainväliset lahjoittajat lupasivat rahaa, mutta eivät toimittaneet sitä ajoissa, Manawi sanoi.

Muiksi syiksi hän mainitsi "turvallisuuteen, epävakauteen ja logistiikkaan liittyvät haasteet".

Komissio on aiemmin ilmoittanut, että siltä puuttuu noin 85 miljoonaa euroa vaalien järjestämiseen tarvittavasta summasta. YK on vaatinut uudistuksia vaalikomissioon ennen osallistumista kustannuksiin.

Vaalien siirto on länsivaltojen mieleen, sillä ne haluavat lisäaikaa ennen vaaleja tehtäville uudistuksille. Afganistanissa viime vuonna järjestetyt presidentinvaalit kärsivät laajasta vilpistä.

Myös Nato-joukoille lisäaika on tervetullut, jotta turvallisuutta levottomassa etelässä saataisiin parannettua. Siellä talebanit estivät osaa äänestäjistä osallistumasta presidentinvaaleihin.

Suomi päätti perjantaina Afganistanissa olevien suomalaissotilaiden lisäämisestä enimmillään 195 sotilaaseen. Afganistanin parlamenttivaalien aikatauluongelmat olivat Suomenkin ulkopoliittisen johdon tiedossa jo päätöstä tehdessä.

Viime syksynä pidettyjä presidentinvaaleja turvasi muutamaksi kuukaudeksi lähetetty ylimääräinen suomalaisjoukko.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat