Retretin kiinteistöt sijoittaja-Mäkelän haltuun

Taidekeskus Retretin kiinteistöt ovat siirtyneet suursijoittaja Kai Mäkelän yhtiön omistukseen. Kiinteistöt ajautuivat Mäkelän käsiin, kun taidekeskus ei pystynyt maksamaan velkaansa hänelle ajoissa takaisin.

Viime vuonna Retretti kertoi löytäneensä uudet rahoittajat. He olivat sijoittaja Kai Mäkelä yhtiökumppaninsa Ahti Vilppulan kanssa. Pelastajina esiintyneiden suursijoittajien ehdoista ei kerrottu julkisuuteen. Lainan määrä oli puoli miljoonaa euroa, joka oli maksettava takaisin heti kesän 2006 jälkeen.

Retretti Oy selvitti yli puolet velasta, mutta se ei riittänyt. Niinpä rakennukset ja osa tontista siirtyivät sijoittajille ja Retretti jäi heille yhä velkaa.

Järnefelt kesän tähtenä

Retretti ponnistaa eteenpäin nyt uusien sponsorien voimin. Talousvaikeuksissa kamppaillut Retretti jatkaa sijoitusyhtiön vuokralaisena. Kesän runsaan näyttelytarjonnan tähtenä on kotimainen klassikko Eero Järnefelt.

Näyttelyyn odotetaan runsasta yleisöä. Sitä kaivataan, koska viime kesän ranskalainen modernismi tuotti kehnon kassan. Lippuja myytiin noin 45 000, hyvä tulos olisi ollut 80 000.

Tarjolla harvinaisuuksia

Retretissä voi huomisesta lähtien nähdä Järnefeltin sellaisiakin maalauksia, joita ei ole aikaisemmin ollut esillä. Näyttely kertoo myös taiteilijan venäläisistä juurista. Tutumpaa linjaa edustaa mm. Lehmisavu, josta on kuvassa yksityiskohta.

Yli sadan teoksen näyttely tuo esille Järnefeltin (1863-1937) tuotannon intiimiä puolta. Näyttely valottaa lisäksi sitä, millaisia vaikutuksia venäläisellä taiteella oli Järnefeltiin ja hänen tuotantoonsa.

Nähtävillä on myös Eero Järnefeltin veljien Kasper, Arvid ja Armas Järnefeltin maalauksia, jotka ovat tähän asti jääneet melko tuntemattomiksi suurelle yleisölle.

Järnfeltin näyttelyn lisäksi Retretissä esittäytyy kesällä venäläisen realismin taide. Esillä on teoksia muun muassa Ivan Shiskinin, Isaac Levitanin, Valentin Serovin ja Ilja Repinin tuotannosta. Venäläisen realismin esittely nivoutuu luontevasti päänäyttelyyn, sillä Järnefelt opiskeli Pietarin taideakatemiassa.

Retretin kesänäyttelyssä on myös Timo Sarpanevan lasitaidetta ja Kalevala Korun 70-vuotisjuhlanäyttely. Lasten näyttely Kirjanalleja ja nallekirjoja kutsuu tutustumaan kirjoissa esiintyvien karhujen maailmaan ja eläytymään niiden seikkailuihin.

Retretin kesänäyttely avautuu yleisölle huomenna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat