Retki maissipellolle muuttui painajaiseksi - kuuntele 911-tallenne

Yhdysvalloissa Massachusettsin osavaltiossa viranomaiset auttoivat perhettä, joka oli lähtenyt seikkailemaan paikallisen maissinviljelijän pellolla olevaan polkujen labyrinttiin - eikä enää löytänyt takaisin.

Järkyttynyt äiti soitti hätänumeroon, kun päivä alkoi kääntyä illaksi, eikä maissipellolle muodostuneet polut vieneet heitä asutuksen tai tien lähelle.

– Luulimme, että tämä olisi hauskaa, mutta tämä onkin kuin painajaisista, äiti nyyhki hätäkeskuksen päivystäjälle.

Poliisi, poliisikoira ja maissifarmin edustaja löysivät lopulta nelihenkisen perheen harhailemasta pellolta. Äiti, isä ja kaksi lasta, joista toinen oli vain muutaman viikon ikäinen, löytyivät 10 minuutin etsinnän jälkeen. Perhe oli noin kahdeksan metrin päässä isosta tiestä.

Farmin henkilökunta ei ollut tarkistanut, onko pellolla vielä seikkailijoita. Maissikasvuston välissä risteilee polkuja, jotka muodostavat 11 kilometrin pituisen reitin noin kolmen hehtaarin alueella. Polkujen varrella on opaskylttejä, joissa vierailijoita neuvotaan reitin kanssa sekä yhteystiedot henkilökuntaan.

Paikalliset suhtautuvat eksyneen perheen hätään naureskellen. Moni ihmettelee, miten perhe ei ole osannut suunnistaa liikenteen melun, metsän silhuetin tai esimerkiksi sähkölinjojen avulla.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat