Renny Harlinin uutuusfilmi USA:n ykkösenä

Elokuvaohjaaja Renny Harlinin uutuusfilmi Driven on ainakin hetkellinen kassamagneetti Yhdysvalloissa.

Renny Harlinin kilpa-autoiluelokuva Driven nousi ensi-iltaviikonloppunaan Yhdysvalloissa katsotuimmaksi ja tuotti runsaan 13 miljoonan dollarin eli noin 86 miljoonan markan lipputulot. Elokuvan pääosissa nähdään muiden muassa Sylvester Stallone.

Vaikka Driven nousi lipunmyynnin kärkeen, Harlinilla ei todennäköisesti ole aihetta suureen riemuun. Viikonloppua pidettiin ensi-iltojen osalta vaatimattomana, joten kilpailu ei ollut kovaa. Onkin arvioitu, että Drivenin tuotto jää Yhdysvalloissa alle 50 miljoonan dollariin. Kun elokuvan tuotantokulut olivat 92 miljoonaa dollaria, sen on myytävä muualla maailmassa hyvin noustakseen taloudellisesti tuottavaksi.

Rennyn uutukainen jatkoi hänelle tyypillisillä linjoilla elokuvakritiikin parissa. Valtaosa Drivenin kriitikoilta saamista arvosteluista on ollut vähemmän mairittelevia. Harlinin menestys Hollywoodissa on ollut viime vuosina vaatimatonta. Suomalaisohjaaja ei ole toviin onnistunut ohjaamaan Cliffhangerin ja Die Hard 2:n kaltaisia kassamagneetteja.

Toimintaelokuviin erikoistunut Harlin aloitti uransa vuonna 1986 filmillä Jäätävä polte.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat