Renkaiden kirskunta ja pellin rytinä kiihdyttää pelimyyntiä

Häpeämätön piittaamattomuus muusta liikenteestä ja nopeusrajoituksista ajaa kuljettajan nopeasti suuriin vaikeuksiin tien päällä. Samanlaista jännitystä etsivät kuljettajat voivat kuitenkin hemmotella itseään pian julkaistavilla actionralli-tietokonepeleillä.

Polyphony Digitalin "Gran Turismo 5", Activision Blizzardin "Blur" sekä Disney Interactive Studion "Split/Second" ovat kulkemassa kovaa vauhtia kauppoihin maailmanlaajuisesti. Rallipelit edustavat pelimaailman voimakkaasti vahvistuvaa lajityyppiä. Pelaajat yksinkertaisesti haluavat lisää rytinää ja vilskettä.

Rallipelien osuus kasvanut voimakkaasti

Arcadia Research -yhtiön peliasiantuntija John Taylor kertoo uutistoimisto Reutersille, että vuonna 2004 rallipelien osuus oli noin yhdeksän prosenttia Yhdysvaltain pelimyynnistä. Nyt osuus on tuplaantunut.

-Nykyään yli 20 prosenttia yhdysvaltalaisista pelaajista pelaa action- tai rallipelejä. Erityisesti ralligenre viehättää nuoria miespuolisia pelaajia, kertoo mediatutkimusyhtiö Interpretin johtaja Michael Cai.

Ralliin halutaan rytinää ja hauskuutta

Liverpoolissa sijaitseva Bizarre Creations -yhtiö on tehnyt uuden hypyn action-rallin maailmaan "Blur" pelillään. Yhtiön edellistä "Project Gotham Racing" -rallipeliä on myyty Yhdysvalloissa yli seitsemän miljoonaa kappaletta, kertoo The NPD Group.

- Työskenneltyämme niin monen simuloidun rallipelin kanssa halusimme tuoda hauskuuden takaisin, kertoo Blurin pääsuunnittelija Ged Talbott Bizarre Creationsilta.

- Yhdistimme peliin tosimaailman autoja tarkoilla ominaisuuksilla. Tarkasti mallinnetuilta radoilta kuten Los Angelesista tai Tokiosta löytyy nitro-boostia ja miinoja, Talbott hehkuttaa.

"Split/Second." on myös brittiläinen tuote. Sitä on kehittänyt Brightonissa sijaitsea Black Rock Studios. Kyseessä on myös adrenaliinin vauhdittama action-racing -peli. Valmistaja hyppää uutuuspelillään "Pure" -pelistä tutuksi tulleesta off-road rallista ruuhkaisille katukäytäville. Pelissä kisataan futuristisessa televisioshowssa.

- Räjähdyksiä on kaikkialla ja esineet hajoavat palasiksi, kun pelaaja yrittää selvitä shown melskeessä, kertoo peliohjaaja Nick Baynes Black Rock Studiosta.

New Vancouverissa sijaitseva United Front Games lisää pakkaan osuutensa Sonyn PlayStation 3:lle tehdyllä "ModNation Racers" -pelillä. Kart-racing -pelissä pelaajat voivat luoda kuljettajia ja ajoneuvoja sekä rakentaa helposti uusia ratoja. Tiedot voidaan jakaa muiden online-pelaajien kanssa.

- Tämä peli on työkalu, jonka avulla pelaajat voivat luoda mitä tahansa ja jakaa sen yhteisön kesken, kertoo johtava graafikko Mike Olson United Front Games -yhtiöstä.

Gran Turismo 5 kauppojen hyllylle syksyllä

Sony on myynyt kuuluisaa "Gran Turismo" -peliä maailmanlaajuisesti yli 55 miljoonaa kappaletta. Sarjan uusin osa "Gran Turismo 5" tulee saataville Play Station 3:lle syksyllä. Pelissä odotetaan olevan yli 1000 autoa japanilaisista tuning-autoista erilaisiin konseptiautoihin. Ratoja löytyy ympäri maailmaa. Pelissä myös hyödynnetään 3D-kuvaa ensimmäistä kertaa, joten kyseessä on erittäin mielenkiintoinen uutuus.

Electronic Arts on puolestaan myynyt yli 100 miljoonaa kappaletta "Need for Speed" -pelejään kuudentoista vuoden aikana. Kesällä on tulossa markkinoille "Need for Speed World".

Lue myös:

    Uusimmat