Renault'n turvallisuustesteistä kohu

Tiedot siitä, että Renault olisi käyttänyt turvallisuustesteissään ruumiita, kiistetään. Renault`n pääkonttorin mukaan Renault on vain vuokrannut laboratorionsa tutkimuslaitokselle, joka on käyttänyt testeissä tutkimustarkoitukseen lahjoitettuja ruumiita.

Volvo Auto Oy:n tiedotusjohtaja Timo Eränen oli tänään yhteydessä Renault SA:n pääkonttoriin, joka ilmoitti, ettei Renault ole koskaan omissa kolaritesteissään käyttänyt ruumiita. Saksalaisen uutistoimiston DPA:n ja ruotsalaisen uutistoimiston TT:n mukaan Renault'n edustaja myönsi eilen käyttäneensä testeissä kahteen otteeseen lasten ruumiita. Kuolleiden lasten osuudesta testeihin kertoi brittiläinen Sunday Times -lehti sunnuntaina.

Lehden mukaan yhtiö käytti lasten ruumiita paitsi entistä turvallisemman lastenistuimen kehittelyyn, myös tutkimukseen, jota tehtiin joidenkin automerkkien turvallisuuden parantamiseksi. Eränen toteaa, että Ranskan terveysministeriön alainen tutkimuslaitos Cesar suoritti lähes 20 vuotta sitten kaksi testiä, joissa käytettiin tutkimustarkoitukseen lahjoitettuja ruumiita. Laitos vuokrasi testejään varten Renault'n laboratorion. Testien tulokset olivat koko Ranskan autoteollisuuden käytettävissä. Heidelbergin yliopisto Saksassa teki samanlaisia testejä vuonna 1993. Asia aiheutti Saksassa vastalauseiden myrskyn. Eräsen mukaan Renault ei autotehtaana ole ollut testeissä mukana.
(STT-DPA-TT)


Lue myös:

    Uusimmat