Relander eduskuntaan kuultavaksi

Eduskunnan talousvaliokunta kuulee yllättäen jo huomenna Soneran entistä toimitusjohtajaa Kaj-Erik Relanderia yhtiön umts-kauppoihin liittyen.

Soneran entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander saapuu huomenna eduskunnan talousvaliokunnan kuultavaksi. Hänen tulonsa vahvistettiin eduskunnasta tänään. Alun perin Relanderia ja muita talousvaliokunnan kuultavaksi Sonera-asioista kutsuttuja oli tarkoitus kuulla vasta myöhemmin.

Eduskunnan talousvaliokunta laatii mietinnön hallituksen valtion omistuspolitiikkaa ja Soneraa koskevasta tiedonannosta. Eduskuntakäsittelyn päätteeksi äänestetään hallituksen luottamuksesta.

Sonera-selvityksiä ei vielä julki

Oikeuskansleri Paavo Nikulan saamat Sonera-selvitykset eivät ole toistaiseksi julkisia. Oikeuskanslerinviraston mukaan syynä on se, että tietojen julkistaminen tässä vaiheessa vaikeuttaisi asian selvittämistä.

Nikula sai maanantaina kaikki pyytämänsä 45 selvitystä nykyisiltä ja entisiltä ministereiltä, liikenne- ja viestintäministeriön virkamiehiltä ja Soneran hallintoelinten jäseniltä. Oikeuskansleri pyysi selvityksiä siitä, olivatko hallituksen jäsenet tai muut julkisen vallan edustajat ottaneet kantaa Soneran umts-hankintoihin tai tukeneet niitä joko virallisesti tai epävirallisesti. Tätä varten tietoja pyydettiin myös Soneran hallintoelinten edustajilta. Heille vastaaminen oli vapaaehtoista.

Oikeuskansleri selvittää asiaa yleisen edun vuoksi. Oikeuskanslerin toimivalta koskee vain viranomaistoimien ja julkisten tehtävien hoidon laillisuutta. Hänen toimivaltansa ei ulotu Soneran ja sen toimielinten asioihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat