Rekkaparkki oletettua kalliimpi

Itärajan rekkajonojen purkamiseen suunnitellut rekkaparkit tulevat ennakoitua kallimmiksi. Asiaa miettinyt työryhmä on löytänyt palkkipaikoille sopivat alueet, jotka voisivat olla käytössä ensi vuonna.

Vaalimaalle suunniteltu rekkaparkki maksaa esiselvityksen mukaan yli 24 miljoonaa euroa, kertoo Helsingin Sanomat. Tuhannen rekan pysäköintikenttään tarvitaan 24 hehtaaria maata. Lisäksi esimerkiksi ruokailu- ja keittotilat, liityntätiet ja suihkut vaativat maata 21 hehtaaria.

Hankkeen ohjausryhmän mielestä paras paikka parkille on aivan raja-aseman vieressä. Nuijamaalle suunnitellaan pienempää 500 rekan pysäköintialuetta.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esitti joulukuussa, että itärajalle tehtäisiin kaksi laajaa pysäköintialuetta, joilla rekat voisivat odottaa tulliin pääsyä. Tavoitteena on, että alue saadaan käyttöön reilun vuoden päästä.

Parkkialueiden arvioitiin maksavan yhteensä 23 miljoonaa euroa, mutta nyt pelkästään Vaalimaan rekkaparkin hinnaksi arvoidaan yli 24 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat