Rekka väisti peuroja - olutlasti levisi pitkin peltoa

Valtatie 2:lla Huittisissa sattui lauantai-iltana puoli yhdeksän aikaan raju olutrekan ulosajo.

Satakunnan Kansan mukaan ulosajon syyksi on paljastunut kaksi peuraa, jota kuljettaja joutui väistämään niin äkisti, että menetti olutlastissa olleen rekan hallinnan.

Rekka suistui väistöliikkeen seurauksena ojaan ja törmäsi vielä tieliittymään. Perävaunun kuorma levisi pitkin peltoa ja perävaunu jäi osittain ajotielle.

Kuljettaja toimitettiin Satakunnan keskussairaalaan. Hän kuitenkin pääsi rekasta omin avuin ulos. Valtatie oli onnettomuuden jälkeen poikki tuntikausia. Liikenne ohjattiin kiertotien kautta.

Satakunnan Kansan mukaan olutkuorma kerättiin ripeästi pellolta talteen. Oluet oli viety talteen ennen yötä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat