Rekisterikilpien valmistus siirtyy Saksaan

Ajoneuvohallintokeskuksen sopimus Helsingin vankilan kanssa päättyy vuoden lopussa ja kilpien valmistus siirtyy saksalaisyhtiö Erich Utschille.

Suomalaisautojen rekisterikilpien valmistus siirtyy Saksaan. Ajoneuvohallintokeskus AKE kertoi allekirjoittaneensa saksalaisyhtiö Erich Utschin kanssa sopimuksen rekisterikilpien valmistamisesta ja toimittamisesta vuosiksi 2006-2010.

Sopimus pitkäaikaisen rekisterikilpien valmistajan Helsingin vankilan kanssa päättyy vuoden lopussa. Kilpien materiaalit ja ulkonäkö säilyvät ennallaan, vaikka valmistaja muuttuu. AKE arvioi, että sopimuskaudella toimitetaan noin 3 miljoonaa rekisterikilpeä.

Erich Utschilla on 40 vuoden kokemus rekisterikilpien valmistamisesta, ja se on AKE:n mukaan yksi maailman johtavista kilpivalmistajista. Sillä on asiakkaita yli sadassa maassa kuten Saksassa ja Ruotsissa. Helsingin vankila aloitti kilpien valmistuksen vuonna 1927. Tarjouskilpailun hävinnyt vankila voitti ensimmäisen AKE:n järjestämän kilpailun vuonna 2000.

Vankilalle on kuitenkin edelleen luvassa töitä rekisterikilpien parissa, sillä se pääsee Erich Utschin alihankkijaksi. Vankilan tehtävänä on lähettää Utschin valmistamat kilvet katsastusasemille ja autojen maahantuojille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat