Rekankuljettajien toimintapäivä hiljensi liikennettä

Rekankuljettajien mielenosoitukset ruuhkauttivat tänään liikennettä useissa Euroopan maissa. Kuljettajat sulkivat teitä, hidastivat liikennettä, pitivät joukkokokouksia ja jakoivat lentolehtisiä. Rajanylityspaikoille muodostui pitkiä autojonoja mm. Ranskassa, Saksassa, Luxemburgissa, Belgiassa, Itävallassa, Espanjassa ja Italiassa.

Toimintapäivän tarkoituksena oli vauhdittaa kuljettajien ylipitkien työaikojen lyhentämistä. EU:n kuljetusalan ammattiliitojen keskusjärjestön FST:n pääsihteeri Romolo Vivarelli sanoi, etteivät rekkakuskit enää jaksa työskennellä joka viikko yli 60 tuntia. Kuljetusalan työntekijät vaativat, että Kansainvälisen työjärjestön ILO:n suositusta 48 tunnin työviikosta noudatettaisiin maailmanlaajuisesti.

Toimintapäivä ulottui myös Intiaan, Yhdysvaltoihin ja osiin Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa. FST:n lisäksi sitä on ollut järjestämässä kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden liitto ITF. Kampanjoinnin kärjessä olivat räväköistä otteistaan tunnetut ranskalaiset rekkakuskit. Erään ranskalaisen lakkojohtajan mukaan toimintapäivä iski koko talousjärjestelmän sydämeen, koska huomattava osa teollisuudesta ja kaupasta käyttää maantiekuljetuksia.

Pääasiallisesti ranskalaisten rekkakuskien hidastuskampanja häiritsi pahasti aamuliikennettä Pariisin ja Brysselin välisellä valtatiellä. Saksalaiset rekkakuskit puolestaan keskittyivät hidastamaan liikennettä ennen kaikkea Strasbourgin lähellä. Ranskan ja Espanjan välisellä rajalla oli paikoin jopa kahden kilometrin pituisia autojonoja.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat