Reippaasti lisää lunta, sitten lämpenee – MTV:n meteorologi: Marraskuu vie vielä etelän lumet

Kuluneen viikon aikana lämpötilat ovat jääneet Etelä-Suomessa jopa viisi astetta tavanomaista alhaisemmiksi. Myös ensilumi laskeutui etelään keskimääräistä aikaisemmin.

Talvi ei ole kuitenkaan tullut jäädäkseen, uskoo Forecan meteorologi Aleksi Jokela.

– Kylmiä kelejä on luvassa ainakin vielä ensi viikolla. Lämpötilojen odotetaan kuitenkin nousevan loppuviikkoa kohden.

Alkuviikon aikana myös reippaat lumisateet ovat mahdollisia. Marraskuun puolivälin jälkeen etelän lumipeite voi hävitä kuitenkin Jokelan mukaan todennäköisesti kokonaan, sillä etelästä ja lounaasta virtaa tuolloin Suomeen lämmintä ja kosteaa ilmaa.

Loppukuun päivät ovat todennäköisesti pilvisiä ja kosteita koko maassa. Päivisin lämpötilat voivat nousta plussan puolelle.

MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela ennustaa koko marraskuun sään. 

Meteorologi ennustaa: Lumi ei jää pysyväksi 1:28

– On aika epätodennäköistä, että pysyvä lumipeite olisi tullut etelään jo nyt. Jos niin olisi, hipoisi ajankohta ennätystä, Jokela toteaa.

Tähän mennessä varhaisin Helsinkiin pysyvästi satanut lumipeite mitattiin 28. lokakuuta vuonna 1941. Mikäli tällä viikolla sataneet lumet eivät sulaisi pois, olisi kyseessä mittaushistorian toiseksi aikaisin pysyvän lumen mittauspäivä.

Keskimäärin Suomen etelärannikolle sataa ensilumi vasta marraskuun puolivälin tienoilla. Pysyvä lumipeite laskeutuu etelään yleensä puolestaan vasta joulukuun lopussa tai vuodenvaihteen paikkeilla.

Lue myös:

    Uusimmat