Rehn: Yhdysvaltoja tarvitaan Bosniassa

YK:n tuleva Bosnian-erikoislähettiläs Elisabeth Rehn sanoi tänään, että Yhdysvaltain mukanaolo on välttämätöntä Bosnian rauhanturvaamisessa myös Sfor-operaation jälkeen. Naton johtamien Sfor-joukkojen on määrä lähteä Bosniasta ensi kesänä.

-Yhdysvaltain täytyy jäädä ja se jääkin Bosniaan, Rehn sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa. Yhdysvallat on toistuvasti vaatinut Euroopan maita osallistumaan aktiivisemmin Bosnian rauhan turvaamiseen. Ulkoministeri Madeleine Albright sanoi viimeksi tänään Nato-kokouksessa Brysselissä, että Yhdysvallat on valmis tekemään oman osuutensa, mutta Euroopan on lisättävä omaa osuuttaan.

Rehn siirtyy YK:n erikoislähettilääksi tammikuun puolivälissä oltuaan sitä ennen parisen vuotta maailmanjärjestön ihmisoikeusraportoija entisen Jugoslavian alueella. Hän kertoi haastattelussa pitävänsä suurimpana haasteena Bosniassa työskentelevien 2000 kansainvälisen poliisin päällikkyyttä.
-Meidän on luotava maahan toimiva poliisikunta. Juuri poliisivoimien tulisi vastata turvallisuudesta missä tahansa maassa eikä asiaa tulisi antaa asevoimille, puhumattakaan ulkomaisille joukoille, Rehn sanoi.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat