Rehn: Suomelta avaus EU:n perustuslain ratifioinnissa

EU-komissaari Olli Rehnin mukaan perustuslaillisen sopimuksen ratifiointi vahvistaisi Suomen uskottavuutta seuraavana puheenjohtajamaana.

EU-komissaari Olli Rehn toivoo Suomelta avausta EU:n perustuslain ratifioinnissa. Hän sanoo Kalevan ja Turun Sanomien haastatteluissa sunnuntaina, että perustuslaillisen sopimuksen ratifiointi vahvistaisi Suomen uskottavuutta seuraavana puheenjohtajamaana.

Ranskassa ja Hollannissa perustuslaki tyrmättiin kansanäänestyksissä, minkä jälkeen perustuslain eteenpäin viemisessä sovittiin tauosta. Rehnin mukaan tuumaustauko on nyt venähtänyt liian pitkäksi.

- Koko Eurooppa on ollut ymmällään näiden kahden kansanäänestyksen jälkeen, ja sama ymmällään olo on heijastunut myös Suomeen. Nyt on aika siirtyä tauolta tuumaukseen ja kartoittaa vaihtoehtoja Suomen ja Saksan kaudella niin, että Saksan kauden päätteeksi Ranskan ja Hollannin vaalien jälkeen kyettäisiin tekemään päätös siitä, miten loppusuora hoidetaan, hän sanoo.

Rehnin mukaan tähtäimessä olisi, että unionilla olisi yhteinen näkemys perustuslaillisen sopimuksen loppuun saattamisesta vuoden 2008 alussa.

Rehn arvioi myös, että alusta lähtien olisi pitänyt puhua perussopimusten uudistamisesta eikä perustuslaista. Hän sanoo myös, ettei suhteellisen maltillisen uudistuksen läpiviemiseksi olisi pitänyt lähteä suureellisesti liikkeelle, vaan olisi pitänyt puhua hiljaa ja viedä uudistuksia tehokkaasti eteenpäin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat