Rehn mukaan presidenttikilpaan

Mielipidemittausten pitkäaikainen suosikki Elisabeth Rehn ilmoitti tänään aamupäivällä odotetusti lähtevänsä presidenttiehdokkaaksi.

Tiedotustilaisuudessa Rehn kertoi saaneensa muutama päivä sitten lääkäreiltä "terveen naisen paperit". Terveyskysymys oli syynä siihen, ettei hän ottanut kantaa ehdokasasiaan jo aiemmin. Viime presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle selvinnyt Rehn hävisi silloin niukasti Martti Ahtisaarelle.

Rehniä ehdokkaaksi pyytänyt Helmi 2000 Suomessa -yhdistys aloitti kesäkuussa nimien keräämisen Rehnin kannattajalistaan. Nimiä kertyi kaikkiaan runsaat 22 000 kappaletta. Kansalaisliikkeen takana on ihmisiä useista puolueista ja kansalaisryhmistä. Yhdistystä vetää kokoomuslainen yrittäjä Riitta Saarikangas Vantaalta.

RKP:n puoluehallitus kokoontuu huomenna käsittelemään presidentinvaalien ehdokasasettelua. Virallisesti ehdokas nimetään ylimääräisessä puoluekokouksessa lokakuussa.

Keskustan esivaalin tulos puolestaan selviää viikonloppuna. Puolueen esivaali päättyy lauantaina alkuillasta, ja silloin tiedetään, onko keskustan ehdokas Esko Aho vai Paavo Väyrynen. Kokoomus sen sijaan joutuu odottamaan Sauli Niinistön kantaa vielä parin viikon ajan.
(MTV3-STT)
Rehn ei pidä ikää ongelmana. Matti Maunu raportoi. (2:10)

Lue myös:

    Uusimmat