Rehn euron hajoamispohdinnoista: "Varjonyrkkeilyä"

Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn ei jaa suomalaisten talousasiantuntijoiden näkemystä euron erittäin epävarmasta tulevaisuudesta.

Ajatuspaja Libera julkisti eilen suomalaisen asiantuntijaryhmän professori Vesa Kanniaisen johdolla kirjoittaman kirjan Euron tulevaisuus - Suomen vaihtoehdot. Siinä EuroThinkTank-ryhmän asiantuntijat kritisoivat nykymuotoisen euron vain hidastavan Euroopan talouskasvua. He pitävät myös euron hajoamista mahdollisena.

Rehn myöntää, että eurossa on ollut valuvikoja, mutta hänen mielestään spekulaatio euron hajoamisella ei ole tällä hetkellä aiheellista.

- Kannatan sananvapautta, mutta tämä on jo vähän varjonyrkkeilyä, Rehn sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Rehnin mukaan euro on vakaa valuutta ja eurokriisin osalta pahin on ohitse.

- Pari vuotta sitten tilanne kyettiin vakauttamaan. Nyt viimeisen vuoden verran Euroopan talous on elpynyt. Näemme myöskin, että työllisyys alkaa pikkuhiljaa kohentua, Rehn sanoo.

Ei markkaspekulaatioita

EuroThinkTank-taloustutkijat pitävät nykymuotoisen euron vaihtoehtona joko Euroopan liittovaltiota tai paluuta kelluviin kansallisiin valuuttoihin. Rehnin mielestä kansallisiin valuuttoihin palaamisella ei kannata edes spekuloida.

- Ei kannata käyttää energiaa sellaisiin sivuseikkoihin, jotka vievät huomiota tärkeämmistä asioista eli uudistuksista, jotka vauhdittavat kasvua ja investointeja, parantavat yrittämisen edellytyksiä ja työpaikkojen luomisen mahdollisuuksia Suomessa ja muualla Euroopassa, Rehn kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat