RAY raaputtaa yhteisöjensä vaalikytkentöjä

Kaikkiaan 27 Raha-automaattiyhdistyksen tukemaa yhteisöä on antanut vastikkeetonta tai vastikkeellista vaalitukea vuosina 2005-2009, selviää RAY:n tekemästä järjestökyselystä.

Kyselyn mukaan näistä vain yksi, Elämäntapaliitto ry on käyttänyt vaalirahoitukseen RAY-avustusta. Muut järjestöt ilmoittavat käyttäneensä tukeen oman toimintansa tuottoja.

Raha-automaattiyhdistys nousi keskusteluun, kun vaalirahasotkut ulottuivat myös RAY:n tukemaan Nuorisosäätiöön. Nyt yhdistys on kysynyt vaalituesta 921 avustamaltaan järjestöltä. Vastauksia saatiin 774 järjestöltä.

Keskimääräinen tukisumma järjestöillä oli 1600 euroa. Viiden vuoden aikana vaalituen summa nousee yhteensä 43 540 euroon. RAY:n avustamien yhteisöjen toimintamenot ovat vuosittain yhteensä 2,1 miljardia euroa.

Mikä on vastikkeetonta, mikä vastikkeellista?

Vastikkeetonta tukea on annettu pienin summin. Kahdeksalta yhteisöltä vastikkeetonta tukea herui kaikkiaan 9 010 euroa. Vastikkeettomat tuet kohdistuivat pääasiassa yhdistysten omien jäsenten pieniin vaalitukiin.

Vastikkeellisiin tukiin kuten seminaareihin ja taidehankintoihin käytettiin 34 530 euroa yhteensä 21 järjestössä ja säätiössä. Näihin kuuluvat myös Nuorisosäätiön taulukaupat.

Nuorisosäätiö haluaa tarkistaa itseään koskevan tarkastuksen

Nuorisosäätiötä koskeva tarkastus saadaan RAY:n osalta päätökseen kuluvalla viikolla, mutta Nuorisosäätiö on varannut itselleen sen jälkeen kaksi viikkoa aikaa esittääkseen omat kommenttinsa tarkastuskertomukseen.

Tämän jälkeen tarkastuskertomus toimitetaan sosiaali- ja terveysministeriöön.

Nuorisosäätiö ei vastannut RAY:n kyselyyn. RAY:n mukaan yhteisöiltä, jotka eivät vastanneet kyselyyn, tullaan pyytämään selvitystä uudelleen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat