RAY päätti raha-avusta - lastensuojelu sai mittavaa tukea

Raha-automaattiyhdistys esittää ensi vuodelle avustuksia lähes 270 miljoonalla eurolla. Avustuksia saa melkein 800 sosiaali- ja terveysjärjestöä. RAY:n osastopäällikkö Mika Pyykkö kertoo, että ensi vuodelle rahaa oli jaettavissa huomattavasti enemmän kuin tälle vuodelle.

- Meillä oli järjestölähtöiseen työhön käytettävissä noin 2 miljoonaa enemmän rahaa kuin aiemmin. Se mahdollisti panostamisen niihin toimintoihin, jotka me näemme terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannalta olennaisiksi. Olemme voineet tukea esimerkiksi lapsia ja lapsiperheitä, mutta myös ikääntyneitä, kertoo Pyykkö.

Suurimmat avustukset kohdennetaan lastensuojeluun ja nuorisotyöhön sekä vanhustyöhön. Suurimpia avustuksensaajia ovat Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen Mielenterveysseura ja Kehitysvammaliitto.

- Myös maahanmuuttoon menee liki 10 miljoonaa euroa, ja sen me näemme tällaisena tulevaisuuden alana järjestötyön kentässä, selventää Pyykkö.

Väestöliitolle esitetään mittavaa uutta avustusta, jolla kehitettäisiin nettipohjaista vertaisryhmätoimintaa vauvaikäisten lasten vanhemmille.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat