RAY:n tulos jäi hiukan tavoitteestaan

Raha-automaattiyhdistys kasvatti liikevaihtoaan, mutta jäi kasvutavoitteestaan. Rahapelejä pelattiin viime vuonna lähes 1,8 miljardilla eurolla.

Raha-automaattiyhdistys on jäänyt jonkin verran liikevaihtotavoitteestaan.

RAY:n liikevaihto oli viime vuonna hieman yli 553 miljoonaa euroa, mikä on vajaa 2,5 prosenttia toissavuotista enemmän. Yhdistys tavoitteli kovempaa kasvua arpajaisveron korottamisen vuoksi.

RAY:n pelit tuottivat kaikkiaan 582,3 miljoonaa euroa, josta arpajaisvero lohkaisi 29 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta yli 80 prosenttia kertyi edellisvuosien tapaan ulkopuolisten yrittäjien tiloissa sijaitsevista raha-automaateista.

Raha-automaattiyhdistyksen voitto viime vuodelta on runsaat 383 miljoonaa euroa eli liki 2,3 miljardia markkaa. RAY:n voittovaroista jaetaan tänä vuonna yhtiön hallituksen ehdotuksen mukaan 279,5 miljoonaa euroa kaikkiaan 1115 sosiaali- ja terveysjärjestölle sekä lisäksi 97,8 miljoonaa euroa Valtiokonttorille käytettäväksi sotainvalidien ja veteraanien hoitoon ja kuntoutukseen.

RAY:n suurin menoerä on pelejä sijoittaneille yrityksille ja yhteisöille maksettavat korvaukset, joita maksettiin kaikkiaan 84,4 miljoonaa euroa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat