RAY:n oikeus rahapeleihin EY-tuomioistuimeen

Vaasan hovioikeus on päättänyt pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua Raha-automaattiyhdistyksen yksinoikeudesta rahapeleihin.

Asia liittyy Jyväskylän käräjäoikeuden viime syyskuussa antamaan päätökseen, jossa oikeus tuomitsi peliautomaattiyrittäjän sakkoihin arpajaisrikoksista.

Käräjäoikeuden mukaan yrittäjä oli toimeenpannut luvattomasti arpajaiset, kun hän piti maksua vastaan yleisön pelattavina Golden Shot -peliautomaatteja Jyväskylässä ja Helsingissä.

Pelaaja voi saada peliautomaatista enimmillään 200 markan suuruisen kertavoiton. Peliautomaatit yrittäjä oli vuokrannut Englannista. Jyväskylän käräjäoikeus katsoi, että kyseisten raha-automaattien käytössä pitäminen maksua vastaan on sallittu arpajaislain mukaan vain Raha-automaattiyhdistykselle. Takavarikoituna olleet kymmenen peliautomaattia tuomittiin menetyksi valtiolle.

Päätöksestä valitettiin Vaasan hovioikeuteen, joka nyt on päättänyt kääntyä asiassa EY-tuomioistuimen puoleen. Kyse on siitä, koskevatko Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen määräykset tavaroiden ja palvelujen vapaasta liikkuvuudesta sellaisia peliautomaatteja, joiden maahantuonnista ja käytöstä syyttäjä on vaatinut rangaistusta.

Jos jäsenvaltio on säätänyt rangaistavaksi teon, joka yhteisöoikeuden mukaan on sallittu, niin tuomioistuin jättää kansallisen lain soveltamatta.

Käräjäoikeus ei suostunut viemään asiaa EY-tuomioistuimeen

Arpajaisrikoksista sakot saanut yrittäjä vaati jo käräjillä ennakkoratkaisun pyytämistä asiassa EY-tuomioistuimelta. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei ennakkoratkaisun pyytäminen ollut tarpeen kyseisen rikosasian ratkaisemiseksi.

Yleinen tuomioistuin ei ole Suomessa aiemmin esittänyt ennakkoratkaisupyyntöä EY-tuomioistuimelle. Yksityisillä automaattiyrittäjillä sen sijaan on ollut vireillä kanteluja Euroopan unionin suuntaan Raha-automaattiyhdistyksen määräävästä asemasta Suomessa.

Jos EY-tuomioistuin ottaa asian käsiteltäväkseen, niin ratkaisuun kuluu aikaa vajaat kaksi vuotta, arvioidaan Vaasan hovioikeudesta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat