Rax Rinnekankaan näyttely avautuu

Eurooppa uutiskuvien takana Rax Rinnekankaan valokuvanäyttely avautuu huomenna Helsingissä Amos Andersonin taidemuseossa.Näyttelyn nimi on Rax Rinnekankaan Spiritus Europaeus.

Reijo Rax Rinnekangas


Valokuvataiteilija Rinnekangas on kuvannut kaksi vuosikymmentä eurooppalaisten ihmisten arkea. Näyttely on osa Helsingin kulttuurikaupunkivuoden tarjontaa. Amos Andersonin taidemuseosta näyttely matkaa toiseen kulttuuripääkaupunkiin, Reykjavikin uuteen taidemuseoon heinä-elokuussa, loppuvuodesta näyttely nähdään laajennettuna versiona Porin taidemuseossa.

Näyttelyssä on esillä valokuvateoksia Euroopan reunoilta, ihmisiä ja ilmiöitä; Rinnekankaan ajatus on että kaikki on samaa pihapiiriä ja moni kuva muodostaa yhdessä kokonaisuuden, joka alkaa Äiti-Venäjältä ja päättyy Biskajanlahdelle. Hänen Eurooppansa on kirkonkylä, jossa on erikielisiä kortteleita eli kulttuureita. Rinnekangasta kiehtoo reuna-alueiden kauneus, perusvalo, joka usein koetaan epäkiinnostavaksi tai rumaksi. "Etsin maanantai-tunnelmaa, jolloin kaikki tärkeä tapahtuu muualla." Rinnekangas voi matkustaa vaikka Uralille, muttei piittaa politiikasta yms. hakien vain tiettyä valoa tai väriä. Toisaalta kuva voi löytyä läheltäkin, vaikka omasta kasvihuoneesta. Joskus matkalla ei synny yhtään kuvaa.

Näyttelyssä on esillä kuvia kahdenkymmenen vuoden ajalta, kuvaaminen alkoi melko tiedostamattomana ja muuttui sitten määrätietoiseksi, viitisentoista vuotta sitten. Mies laski kilometrejä 200.000 saakka ja lakkasi sitten pitämästä etäisyyksistä kirjaa, koska ne eivät ole hänelle tärkeitä. Eihän kirkonkylässä ole etäisyyksiä!

Rinnekangas ei tunne itseään valokuvaajaksi, hänen lähtökohtansa on taidemaalarin eli hän maalaa väreillä, mutta ilman pensseliä. Tekniikka ei myöskään ole oleellista, ne on tehty halvalla kameralla Anttilan filmille. Objekti voi olla vessanpytty tai ovenkahva - ja onkin. Eli sillä ei ole niin väliä. Tärkeää on värin psykologia.

Yksittäisten kuvateosten sijaan näyttelyssä on usein kyse sarjoista, triptyykeistä, jotka ovat syntyneet hyvin suuresta ajallisesta ja matkallisesta erosta huolimatta, niistä tuli tärkeitä ikäänkuin vasta yhdessä.

Matkustaminen on aikaavievää ja kallistakin, mutta se sopii ihmiselle joka osaa olla yksin, toteaa Rax. Ja toisaalta silloin tutustuu toisiin ihmisiin - ja itseensä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat