Ravustuskausi käyntiin tänään

Ravustuskausi alkaa tänään puoliltapäivin ja kestää lokakuun loppuun.

Tämän vuoden rapusaalista odotetaan hyvää. Täplärapujen määrä on runsastunut etenkin vanhoilla jokirapuvesillä, kuten eteläisellä Päijänteellä ja Saimaan eteläosissa.

Myös jokiravun kannat ovat vakiintuneet, ja rapua tavataan varsinkin pohjoisemmilla vesillä.

Täplärapujen osuus rapusaaliista on noin kaksi kolmasosaa, mikä näkyy myös hinnassa. Keskimäärin täplärapu maksaa noin kaksi euroa, mutta jokiravusta voi joutua pulittamaan jopa kuusikin euroa.

Viileän alkukesän takia ravut lähtevät todennäköisesti liikkeelle hieman tavanomaista myöhemmin, joten parhaat saaliit ovat odotettavissa loppukesästä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat