Ravintolatyöntekijät kärsivät yhä tupakansavusta

Tupakansavun arvioidaan olevan edelleen merkittävä uhka ravintola-alan työntekijöiden terveydelle.

-

Tupakkalaki ei ole poistanut tupakansavua ravintoloista, vaikka muilta suurilta työpaikoilta ongelma on jo kitketty. Tupakointi ravintoloissa on sallittua edelleen siten, että ravintoloitsija voi varata enintään puolet asiakaspaikoista savullisiksi. Ravintoloiden lisäksi myös pienillä työpaikoilla on vielä parantamisen varaa.

Uudenmaan aluetyöterveyslaitoksen johtaja Kari Reijula arvioi tänään tupakka- ja terveyskokouksessa Helsingissä, etteivät ilmanvaihtotekniset toimet yksin riitä estämään savun leviämistä ravintoloiden sisätiloissa. Savun kulkeutumista pitäisi ehkäistä muuttamalla ravintolan rakenteita.

Työterveyslaitoksen mukaan vuosittain Suomessa jopa yli 200 passiivista tupakoitsijaa kuolee ja osa heistä on ravintola-alan työntekijöitä. Työterveyslaitoksen selvitysten mukaan yli 40 prosenttia kaikista ravintola-alan työntekijöistä ja yrittäjistä altistuu työvuorossaan yli neljän tunnin ajan tupakansavulle. Baarimestareiden keskuudessa vastaava luku on yli 90 prosenttia. Ravintola-alan työntekijät polttavat itse muuta väestöä enemmän tupakkaa, mikä lisää heidän sairastumisriskiään.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat