Ravintola tuhoutui palossa Helsingissä

Parinsadan neliön suuruinen ravintola meni täysin remonttikuntoon. Palon arvellaan alkaneen sisätiloista.

Ravintola Kuu tuhoutui rajussa palossa varhain sunnuntaiaamuna Helsingissä. Vahinkojen suuruus on noin 200 000 euroa, arvioi päivystävä palomestari Reima Roslöf.

Pelastuslaitoksen tullessa Töölönkadulla sijaitsevan ravintolan luo, löivät liekit ulos ensimmäisen kerroksen ikkunasta. Kukaan ei loukkaantunut, eikä ravintolassa ollut asiakkaita.

Hälytys palosta tuli vähän ennen puolta kahdeksaa, ja matkaan lähti yksitoista sammutusyksikköä. Hälytys tuli ravintolan automaattilaitteista ja lähitalossa asuneelta sivulliselta, joka oli nähnyt palon.

- Ravintola oli lähes täyden palamisen vaiheessa, ja sisätiloissa tapahtui palokaasuräjähdyksiä. Parinsadan neliön suuruinen ravintola meni täysin remonttikuntoon, kuvaili Roslöf.

Palo kehitti runsaasti savua, jonka vuoksi kerrostalon asukkaat jouduttiin evakuoimaan joksikin aikaa läheiseen hotelliin.

- Näyttää siltä, että palo olisi alkanut sisätiloista, mahdollisesti sähkölaitteista. Ulkoa päin se ei ole lähtenyt, arvioitiin Helsingin poliisista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat