Mainos

Rauteen tulos ennakoitua parempi

Lahtelaisen Raute-konsernin voitto rahoituserien jälkeen oli tammi-elokuulta 3,7 miljoonaa markkaa, kun vastaavan ajan tulos viime vuodelta jäi kaksi miljoonaa markkaa tappiolliseksi. Liikevaihtoa konserni keräsi kahdeksalta kuukaudelta 351 miljoonaa markkaa.

Tänään julkaistun osavuosikatsauksen mukaan merkittävä osa yhtiön projekteista tuloutuu vasta vuoden viimeisellä kolmanneksella. Konsernin koko vuoden tuloksen arvioidaan olevan selvästi parempi kuin vuonna 1996, jolloin tulos rahoituserien jälkeen oli 15 miljoonaa markkaa.

Raute-konsernin liikevaihdosta kaksi kolmasosaa eli 227 miljoonaa kertyi metsäteollisuuden koneita valmistavan Raute Woodin liiketoiminnasta. Raute Woodin liiketulos pysyi edelleen kahdeksan miljoonaa markkaa tappiollisena.

Konsernin tilauskanta elokuun lopussa oli 518 miljoonaa markkaa, josta Raute Woodin osuus oli 359 miljoonaa markkaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.