Rautaruukki ostamassa ruotsalaisen terästukkurin

Rautaruukki on vahvistamassa yrityskaupalla asemiaan pohjoismaisessa terästukkutoiminnassa.

Rautaruukki

Terästuotteita valmistava Rautaruukki aikoo ostaa ruotsalaisen terästukku- ja palveluyhtiön Helens Ståhlin. Yhtiö kertoi tänään, että lopullinen kauppasopimus on tarkoitus solmia helmikuun loppuun mennessä. Kauppahintaa ei julkistettu.

Helens Ståhlin liikevaihto viime vuonna oli noin 1,1 miljardia kruunua eli runsaat 740 miljoonaa markkaa. Rautaruukista tulee kaupan myötä Pohjoismaiden suurin terästukkuri ja palvelukeskustoimintaa harjoittava yhtiö. Myyjänä on Helens Rör, josta Rautaruukki omistaa siivun. Kauppa ei vaikuta tämän yhtiön omistussuhteisiin.

Teräs- ja palvelukeskustoiminta on yksi Rautaruukin painopistealueista. Toimintojen liikevaihto oli viime vuonna melkein 3,6 miljardia markkaa. Rautaruukki uskoo saavansa merkittäviä kustannushyötyjä, kun se kehittää pohjoismaisten yksiköidensä yhteistyötä mm. logistiikassa, varastoinnissa ja ostoissa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat