Rähjääntynyt spanieli viettänyt jo yli viikon eläinsuojassa – omistajasta ei pihaustakaan

Raumalta löydetyn huonokuntoisen koiran omistajaa etsitään eläinyhdistys Ehy:n Facebook-sivuilla.

Sivuilla kerrotaan, että uroskoira on löytynyt Ruonalta Lapin maaseututaajamasta Rauman kunnasta. Ilmoitus on julkaistu viime viikolla.

– Koira voi olla kaukaakin ja kauan ollut vapaana. Omistajaa ei ole edelleenkään löytynyt, Ehy kirjoittaa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Raumalainen-lehti, jonka mukaan kyseessä on noin 5-vuotias englanninspringerspanieli, joka on joko ollut pidempään karkuteillä tai huonossa hoidossa. 

Ehyn Facebook-sivuilla monet kertovat nähneensä saman koiran Rauman seutuvilla useissa eri paikoissa.

Ehyn puheenjohtaja, löytöeläinkodin työntekijä Laura Suominen kertoo Raumalainen-lehdelle, että ihmiset ovat tarjonneet koiralle myös uutta kotia.

– Ihmiset ovat jo soitelleet, mutta arka koira vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, Suominen sanoo.


Lue myös:

    Uusimmat