Raumalla kolmen rekan kolari - valtatie katkesi tunneiksi

Suuri rekkakolari katkaisi valtatie 8:n liikenteen tänään Raumalla yli kuudeksi tunniksi. Mukana oli kolme rekkaa, pakettiauto ja henkilöauto.

Kolari sattui aamupäivällä puoli kymmeneltä. Eräs sumaan joutuneista ajoneuvoista oli tukkirekka, jonka nuppi kaatui tielle. Päivystävän palomestarin mukaan rekasta valui tukkeja henkilöauton ympärille. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti.

Toinen kolariin joutunut rekka kuljetti veneitä, ja kolmas oli tyhjä. Länsi-Suomi-lehti uutisoi nettisivuillaan, että tielle levisi puutavaraa ja veneitä rekkojen kyydistä. Lehden mukaan henkilöauto murskautui reunavallia vasten.

Valtatien liikenne ohjattiin onnettomuuden takia kiertotielle. Tien raivaaminen kesti iltapäivään asti.

Ajokeli oli onnettomuushetkellä erittäin huono. Päivystävän palomestarin mukaan tie oli onnettomuushetkellä erittäin liukas.

Länsi-Suomessa on ollut tänään erittäin huono ajokeli ja alueelta on tullut myös pienempiä onnettomuustietoja. Esimerkiksi Mustasaaressa valtatie 3:lla rekka ja Vöyrissä Jepuantiellä minibussi päätyivät ojaan..

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat