Mainos

Rauhanturvaajapula pahenee entisestään

Rauhanturvaajaksi hakevien määrä laskee entisestään. Hakijapula on niin dramaattinen, että asiantuntijan mielestä tulevina vuosina joudutaan miettimään, voidaanko rauhanturvaoperaatioita hoitaa enää vapaaehtoisvoimin.

Tänä vuonna kriisinhallintatehtäviin on hakenut noin 1 700 suomalaista - kymmenen vuotta sitten luku oli kolminkertainen.

- Arvioni on, että kansainväliset kriisinhallintatehtävät tulevat lisääntymään puolustusvoimien tehtäväkentässä. Ja silloin me joudumme kyllä vakavasti pohtimaan, riittääkö meillä vapaaehtoisuuden pohjalta riittävästi pätevää henkilöstöä lain määräämiin tehtäviin, sanoo strategian opettaja Jarno Limnéll Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Esimerkiksi Ruotsissa kantahenkilöstöä voidaan käskeä kriisinhallintatehtäviin vaativillekin alueille nopeasti. Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) myöntää että tällaista kuvioita on alustavasti pohdittu Suomessakin.

- Nyt on ehkä hyvä käydä sitä keskustelua, mutta olen itse aika varovainen sen suhteen. Uskoisin että perinteinen mallimme toimii, Häkämies sanoo.

Tällä haavaa viitisensataa suomalaista työskentelee kriisinhallintatehtävissä pääosin Afganistanissa, Tšadissa ja Kosovossa.

(MTV3)

Katso Aino Huilajan juttu (Kymmenen uutiset 13.11.2009):

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.