Rauhanturvaajaliitto: Reserviläisille lisäkoulutusta kriisinhallintaan

Holma esittää, että rauhanturvaajareservistä valittu henkilöstö saisi tulevaisuudessa mahdollisuuden osallistua nykyistä paremmin koulutukseen jo ennen operaatioon lähtöä.

Suomen Rauhanturvaajaliiton uusi puheenjohtaja, kenraalimajuri (evp) Heikki Holma kaipaa lisäkoulutusta kriisinhallintaan osallistuville reserviläisille.

Holma toivoo, että rauhanturvaajareservistä valittu henkilöstö saisi tulevaisuudessa mahdollisuuden osallistua nykyistä paremmin koulutukseen jo ennen operaatioon lähtöä.

- Se antaisi tuleville rauhanturvaajille mahdollisuuden perehtyä uuteen varustukseen kunnolla ennen toimialueelle siirtymistä, mikä parantaisi myös palvelusturvallisuutta, sanoi Holma tänään Turussa Rauhanturvaajaliiton syyskokouksessa.

Holman mukaan lisäkoulutus olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi kertausharjoituksissa. Hän toivoo myös, että operaatioista kotiutuvien reserviläisten kokemusta ja ammattitaitoa hyödynnettäisiin kotimaassa monipuolisemmin esimerkiksi vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä.

Vantaalla asuva Holma seuraa puheenjohtajana everstiluutnantti (evp) Heikki Pietilää, joka siirtyy muihin tehtäviin.

Holma on palvellut rauhanturvaamistehtävissä sotilastarkkailijana sekä pataljoonan komentajana yhteensä kolme kertaa. Aktiivipalveluksessa hän toimi viimeksi Pääesikunnan kansainvälisen osaston päällikkönä.

Rauhanturvaajaliitto on rauhanturvatehtävissä sotilaina tai poliiseina palvelleiden veteraanijärjestö. Siihen kuuluu 28 jäsenjärjestöä ja noin 6300 jäsentä.

Uusimpana toimintonaan liitto on aloittanut Kotona ja kaukana -tukiverkoston, joka tukee rauhanturvaajia ja heidän omaisiaan ennen palvelusta, sen aikana ja kotiutumisen jälkeen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat